Historiaa

Pysyvää asutusta kylälle lienee tullut vasta 1700-luvun lopulla. Hannukselan kantatilan n:o 49 perusti Antti Jussinpoika Laurila vuonna 1796, Pitkäahon Pekka-niminen mies vuonna 1779 ja Haarajoen Pekka Jussinpoika vuonna 1791. Nämä kolme taloa olivat todennäköisesti kylän ensimmäistä asutusta. Vuoden 1861 kartassa on alueella lisäksi Vähälä-niminen torppa Vähäjärven rannalla. Karttaan merkitty vanha Kuusamoon johtanut reitti kulkee edelleen samasta kohdasta, sen varrella sijaitsevat sekä Vähälä, Pitkäaho että Hannusaho. Hannuksen tila on lohkottu ensimmäisen kerran vuonna 1917, varsinainen kyläasutus lienee syntynyt tämän myötä.
( Hannuksen-Pitkäahon osayleiskaavaluonnos )

Asutus jokivarressa kasvoi hitaasti. Väestönkasvua hidastivat alueelle tehdyt erilaiset hävitysretket, katovuodet ja niitä seuranneet nälänhätä ja kulkutaudit. Lapsikuolleisuus oli suuri, pahimmillaan yli puolet kaikista kuolleista oli lapsia. Pohjolassa ja koko Euroopassa vaikutti vuosina 1570 -1750 niin sanottu pieni jääkausi, jonka aikana keskilämpötila laski ja katovuosia esiintyi runsaasti. Lähes täydelliset katovuodet 1696 -1697 olivat myös pahoja tautivuosia.

Vuonna 1855 Kiimingin kokonaisväestö oli 1129 henkeä. Nälkä koetteli väestöä 1800-luvulla vielä useaan otteeseen, erikoisesti 1860-luvun suurina nälkävuosina, joista pahimpia olivat vuodet 1866 -1868. Tämän jälkeen, vuosisadan loppupuolella syntyvyys kohosi voimakkaasti.

1900-luvun alkupuolella tiestön rungon muodosti vanha Kuusamontie, joka oli Pudasjärven ja Kiimingin kautta Ouluun kulkeva rahtitie.

Hannuksessa oli pysähdyspaikkana Hannus-Ukon talo, keskustassa oli kestikievarina Ukkolan talo nykyisen Rautasillan lähellä, silloisen Ponnon lossin äärellä. Uusi Kuusamontien silta valmistui vuonna 1966. Jäälinkylässä taukopaikkana oli Tirin talo ja myöhemmin Jäälin talo, Korvenkylässä Harjun talo. Jokivartta mutkitteli myös vanha kärrytie Ylikiimingistä Haukiputaalle. Keväisin ja syksyisin se oli kuitenkin kulkukelvoton tulvien takia.
( Pietilä 2002, 1 - 8)

Hannus-Ukko

Viime vuosisadan alussa ja 1800-luvun lopussa Hannuksen kylässä asui ja vaikutti Johan Juho Hannus, nimensä mukaan kylämme nimi ja tunnus. Hän näki päivänvalon Kiimingissä 28.5.1836. Nukkui pois melkein syntymäpäivänään 24.5.1920 84-vuotiaana.

Hannus-Ukko oli kylän ensimmäisiä asukkaita, nykyisin Hannuksessa asuvan Halkolan suvun esi-isä. Hannuksen koulun oppilaissakin on hänen jälkisukuaan.

Mannisen isännällä oli hyviä palvelijoita, kun kolme heistä pääsi melkein yhtä aikaa emänniksi.

Vaimokseen ukko vokotteli heistä Marja-Liisa Loukkojärven (s. 17.1838 k. 22.10.1921). Avioliiton Marja-Liisa ja ukko solmivat 1862. Heille syntyi 14 lasta, joista aikuisiksi eli kaksi poikaa ja kuusi tytärtä. Siihen aikaan erilaiset taudit ja lapsikuolleisuus olivat yleisiä.

Ukko rakensi Hannuksen taloista uudemman vuosina 1903 - 04. Päärakennuksia oli kaksi. Pihapiiri rakennuksineen oli neliö, johon käytiin portin kautta. Nykyisen Hannuskylän maat olivat ukon omistuksessa. Loukkojärveltä ukko omisti nykyisen Kutilaisen tilan maat. Pitkässäahossa maata oli toista tuhatta hehtaaria. Hannus-ukko oli ”ökytalon” isäntä.

Hannus-Ukko oli kaiken taitava mies, rakentajana kuuluisa. Oulun tervaporvarit tilasivat ukolta hirsitaloja. Tähtitornin kahvila Oulussa, Tuiran siltojen luona, on ukon käden jälkeä. Oulun Koskenniskaan ukko teki useita rakennuksia, samoin silloinen Uusi apteekki oli ukon tekemä. Yli sataan rakennukseen hän teki salvokset kotipihalla, kokosi ja numeroi ne ja kuskasi sitten rekipelillä Ouluun. Ukon erikoisalaa olivat tasasalvokset, joita kaikki eivät osanneetkaan tehdä.

Myös Hannuksen talo oli tällainen. Omaan taloonsa hän valitsi parhaat hirret.

Tässä kunnalle vuokratussa pirtissä toimi koulu. Yläkerrassa asui opettaja. Talon lapsilla ei ollut paljon mahdollisuuksia pinnata, kun koulu ja opettaja olivat kotona. Tämä talo paloi myöhemmin. Hannuksen nykyinen koulurakennus on rakennettu sotien jälkeen.

Ukon rakennustöistä on tarinoita liikkeellä vielä tänäkin päivänä.

Tarina kertoo erään rakennuksen valmistumisvaiheen tarkastuksesta. Tarkastettuaan talon herrat väittivät sen olevan vinossa. Ukko haki rautakaupasta ”seiterkaani”- lankaa ja laittoi sen päähän kiven painoksi. Sitten he mittailivat ja katselivat. Lopulta he tulivat johtopäätökseen, että kallellaan on. Puukonhamaran verran tönö oli vinossa. Herrojen harmiksi kylläkin juuri päinvastaiseen suuntaan, mitä itse olivat väittäneet. Ei tarvinnut ukon purkaa taloa. Rakennustöiden aikaan ukko asui Oulussa. Viikonlopulla hän riisui kenkänsä ja sukkansa sekä tallusteli kolme peninkulmaa avojaloin perheensä luo Hannukseen.

Ukko rakensi myös tekojärven. Jotta tekojärveen olisi saatu vettä, oli rakennettava kanava Jolosjoen yläjuoksulta. Kanavan kaivua varten ukko kehitti kaivinkoneen. Se oli vesivoimalla toimiva ”aura”, jonka puurakenteisen lautan alapinnalla oli äkeet. Alavirtaan laskettaessa äkeet kynsivät uoman pohjaa aina syvemmäksi ja syvemmäksi. Ylävirtaan ”kaivuri” vedettiin hevosilla äkeitten ollessa nostettuina yläasentoon. Kanavan lisäksi riittävän vesialtaan aikaansaamiseksi tarvittiin patorakennelmia, joihin ajettiin hevoskuormittain kiviä Hannuksen pelloista. Tekojärvi suojeli viljelyksiä hallalta.

Kerran kävi niin, että tammi alkoi vuotaa ja ukko tarvitsi kaikki kynnelle kykenevät vuotoa paikkaamaan. Emännät olivat jokirannassa pyykkiä pesemässä ja heillekin kävi käsky saapua apuun. Joku emännistä sattui valittelemaan pyykkikiireitään, mutta siitäpä ei ukko pitänyt vaan potkaisi pyykkisaavit kumoon. Mahtisanallaan ”kerrassaankin” sai ukko aikaan vipinää akkalaumassa. Muita voimasanoja ei ukon tiedetä viljelleen.

Ulkoiselta olemukseltaan ukko oli lyhytvartinen ja riski perusjuntti. Voimakas tahto ja jääräpäisyys olivat luonteensa selvimpiä ominaispiirteitä. Silti ukko oli pidetty ihminen. Ukko ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Hän käytti puumerkkiä, mikä siihen aikaan oli yleinen tapa. Muisti hänellä oli hyvä. Rakennuspiirustukset eli riitingit hänelle luki tyttärensä ja kerran ne kuultuaan ukko rakensi kuvien mukaisen kehikon.

Lukutaito ei 1800-luvulla ollut kaikkien hallussa. Kinkereillä se tarkistettiin luettamalla mm. katekismusta. Ukonkin vuoro tuli ja silloin alkoivat perusvakaan ”parrunpätkän” housunpuntit tutista jännityksestä. Ukko kopeloi taskujaan ja keksi verukkeen:

-”Jäipä silmälasit kotiin”.
Pappi tarjosi omat lasinsa ukolle. Ukko pisti ne päähänsä ja rupesi tutkimaan kirjaa siirtämällä sitä välillä lähemmäksi ja kauemmaksi. Sitten hän tokaisi:

-”Kas, meni aivan mustaksi”.
Tästä tapahtumasta on syntynyt sanonta: Meni mustaksi kuin Hannuksen luku.

Hannus-ukko oli sanansa pitävä mies. Kerran tuli ukolla vävynsä Kustaa Halkolan siskon, Annan, kanssa erimielisyyttä. Sillä molemmat olivat itsepäisiä ihmisiä. Riidan päätteeksi oli ukko karjahtanut:
-”Kuolemani jälkeenkin minä sinua koirilla haukutan”.

Kun aikanaan tuli ukon poismenon aika, vietiin ruumis riiheen odottamaan hautaamista. Sattuipa sitten kerrallisen riidan toinen osapuoli kulkemaan riihen ohitse, niin sieltä alkoi kuulua kipakkaa haukuntaa. Silloinpa sai kulkija vauhtia töppösiinsä. Vilkuiltuaan olkansa ylitse vähän väliä saapui Anna metsänreunaan ja haukkuminen loppui. Kun hän sitten palasi käynniltään samaa reittiä takaisin, alkoi haukunta riihestä uudelleen. Jällen kulkijan valtasi hämmennys ja pelko. Olipa ukko osoittautunut sanansa pitäväksi.
Myöhemmin selvisi, että talon koira oli jäänyt riiheen vangiksi ja halusi haukullaan kiinnittää ohikulkijan huomion.

Hannus-ukko oli myös kärrymestari. Pirtissään, joka toimi verstaana, hän niitä rakensi. Tuotteensa hän vei Oulun markkinoille myytäväksi.

Taloon kuului paja, jossa seppä takoi viikatteet, aurat ja muut tarve-esineet. Pajan tarpeisiin poltettiin sysimiilussa sysiä. Tervahaudassa poltettiin tervaa. Sitä käytettiin suojaamaan ulko-oloissa käytettäviä puurakenteita. Tällaisia kohteita olivat esim. sukset ja reet.

Jolosjokeen ukko rakensi myllyn ja sahan. Alakerrassa myllynkivet jauhoivat viljaa ja yläkerrassa sahattiin puuta raamisahalla. Voimanlähteenä toimi vesi.

Kokonaisuutena Hannus oli lähes omavarainen tila. Talossa oli sekä piikoja että renkejä vaihteleva määrä. Talossa asui myös Sauna-ukkona tunnettu Juho Saunakangas. Hän tuli taloon kunnan sijoittamana hoitolaisena. Hänestä tuli yksi kylän merkkihenkilöitä. Hänellä oli kansanparantajan ja tietäjän kyvyt. Nykyisin häntä voitaisiin kutsua selvännäkijäksi. Sauna-ukko oli siitä erikoinen mies, ettei hän käyttänyt lainkaan kenkiä eikä sukkia. Jalkojensa suojaksi hän sitoi vain kangaspalaset eli rätit.

Paljon on aika muuttunut Hannus-ukon päivistä. Ei ole enää kylällä myllyä eikä tekojärveä, saati sitten tervahautoja. Mutta onpa kylällä kuitenkin vielä oma koulu. Siellä lapset voivat aloittaa oman opintiensä vaikkapa tämän päivän kärrymestareiksi.

Hannuksessa on äideillä ollut jo ukon päivistä keskeinen sija. Heitä on muistettu jo 1924 pidetyillä äitienpäivillä. Siellä äideille ojennettiin kukat rintapieliä koristamaan.

(Tuomaala 1994, Verneri Halkolan haastattelu)

Sydänmaan puolella, siis pitäjän pohjoisreunalla seuroja pidettiin Hannuksessa, jossa seurapaikkana oli 1900-luvun alussa rakennettu Hannus-Ukon suuri pirtti. Seuroja pidettiin myös Hannuksessa Haaralla, Kotajärvellä Kotalassa ja Peltosaaressa sekä Tervajärvellä Tervalassa. Loukkojärvelläkin kokoonnuttiin laulamaan monessa talossa, samalla luettiin Raamattua ja Laestadiuksen postillaa. Siellä lienee ollut lestadiolaisuutta ainakin jo 1890-luvulla.(Pietilä 2002, 7 – 10.)

Koulun historia

Toukokuun 11. päivänä 1886 annettiin maamme ensimmäinen kansakouluasetus. Kaupunkikuntiin määrättiin perustettavaksi kansakouluja, mutta yleistä oppivelvollisuutta ei vielä tällöin säädetty.

Maalaiskuntia ei edes velvoitettu perustamaan kouluja. Kansakoulun yleistämiseksi säädettiin v.1921 oppivelvollisuuslaki, jonka mukaan kaikkien 7-15-vuotiaiden oli hankittava kansakoulun oppimäärää vastaavat tiedot.

”Hannusperäläisten pyyntö saada sinne kansakoulu, päätettiin kuudella äänellä neljää vastaan jättää pyyntö ensi kokoukseen ja siihen mennessä valittiin kaksimiehinen toimikunta, johon tuli Matti Räisänen ja Heikki Tuohino, jotka ottavat selon, että voisiko koulu alkaa vuokrahuoneissa ja millä vuokramaksulla ja kuinka kauan koulu saisi olla vuokrahuoneissa ym. siihen kuuluvista asioista. Matti Räisänen ja Heikki Tuohino olivat perusteella ottaneet selvää kouluksi sopivasta huoneistosta ja sopineet alustavasti Kustaa Halkolan kanssa kansakoulun aloittamisesta Hannuksen pirtissä.

Kiimingin kunnanvaltuuston kokous 26.2.1923 on Hannuksen kansakoululle hyvin merkittävä.

Seuraavassa valtuuston kokouksessa 26.2.1923 hyväksyttiin oppivelvollisuustoimikunnan tekemä kansakoulupiirijakoehdotus. Siinä päätettiin Sydänmaan ja Hannuksen piirit yhdeksi koulupiiriksi, johon kuuluivat seuraavat talot:
Kotala N:o 26
Loukkola N:o 44
Haarajoki N:o 48
Ruonala N:o 50
Pitkäaho N:o 43
Tervajärvi N:o 36
Hannus N:o 49
Erkkilä N:o 52 
Kankaala N:o 53 torppineen ja asunnot Jaaran N:o 3, Eskolan N:o 9 ja Leppälän N:o 30 maalta sekä Kuuselan torppa Tirin N:o 8 maalta ja Liikasen perän torppa N:olta 22, jotka sijaitsevat Hannuksen läheisyydessä. Koulun paikaksi määrättiin Hannuksen seutu. Tässä kokouksessa tehtiin neljä muuta Hannuksen koulua koskevaa päätöstä edellisen piirijaon lisäksi;


”Hannuksen piirissä avataan yläkansakoulu vuokrahuoneissa ensi syksynä v. 1923, jos saadaan kouluhallituksen hyväksyminen vuokrahuoneisiin. Koululle rakennetaan oma huoneisto ja alkaa kylä- ja alakansakoulu toimintansa omissa huoneissa v. 1931 ja oppivelvollisuus astuu piirissä täyteen voimaan”.

12§
”Valittiin Hannuksen koululle johtokunta”.

14§
”Päätettiin Hannuksen koululle ottaa naisopettaja”.

Ennen varsinaista kansakoulua kylällä oli toiminut kiertokoulu ja muutama opinhaluinen lapsi oli käynyt kirkonkylän koulua. Matka kirkonkylään oli pitkä ja hankala. Kyläläisten vaatimus perustaa oma koulu oli oikeutettu.

Koulu toimi aluksi vuokrahuoneistossa Hannuksen pirtissä v. 1923 -1937.

Vuonna 1936 valtuusto teki päätöksen Hannuksen tilan ostamisesta Vestmanneilta. Kouluhuoneeksi päätettiin korjata tilan päärakennus. Kauan uudesta koulusta ei saatu nauttia. Syyskuun 13 päivänä 1939 oli kova länsituuli. Yläkerrassa poikien huoneessa syttyi tuntemattomasta syystä tulipalo, joka tuhosi koko päärakennuksen. Valtuusto päätti anoa valtiolta lainaa koulun rakentamiseen.

Uuteen koulurakennukseen siirryttiin 20.10.1947.Vuonna 1943 -44 vapautettiin tilanpuutteen vuoksi Kotajärven ja Liikasen perän oppilaat. Mistään ei saatu lapsille majoitusta elintarvikepulan takia ja koulun oppilasmäärä oli tällöin minimissään 15 oppilasta. (Tämä on Hannuksen koulunhistorian alin oppilasmäärä.)

Oppilasmäärän huima kasvu v. 1947 -1948 johtuu uuden koulutalon valmistumisesta ja uudesta oppilasasuntolasta. Tällöin oppilasmäärä kasvoi 25:stä 67:ään. Vasta kun saatiin oma koulutalo v. 1947 koulu muuttui kaksiopettajaiseksi. Lukuvuonna 1948 -1949 oli uusi luokka, 7. luokka. Tämän Hannuksen ensimmäisen seitsemännen luokan taso oli hyvin korkea. Koko luokan keskiarvo lukuaineissa oli 8,5. ( Kiimingin kunnan Hannuksen kansakoulun 50-vuotishistoriikki v. 1923 -1973)